Aika moni kilpailuun vastanneista osasikin ounastella “kuiskausta” seuraavaksi sinkulaksi. Kyseessähän on ensimmäinen biisi, mikä ollaan tällä orkesterilla demottu. Lopullisen version äänitys ja miksaus osoittautui hieman arvioitua vaativammaksi tehtäväksi ja soundien sekä soittojen kanssa saatiinkin tehdä lujasti töitä. Nyt lopputulos on varsin lähellä sitä visiota, mikä laulusta soi alunperin meidän päässä. Ikinähän ei pysty olemaan mihinkään 100 prosenttisesti tyytyväinen, koska aikaa ei ole koskaan riittävästi käytössä, mutta kyllä tähänkin äänitteeseen varsin hienoja juttuja tarttui.
Kitarasoundit ainakin toimii, sillä teemariffissä on Dio-henkisyyttä, tuplakertsin stemmavingutuksissa Scorpionsia ja loppusoolo on silkkaa ZZ-TOPPIA.. ei kai kovin huonoista asioista voi silloin olla kysymys..:) No ei voi, Heikki osaa hoitaa! Marjan laulu on myös miellyttävää kuunneltavaa. Vaikka kyseistä biisiä narutettaessa neito olikin melkoisen flunssaisissa tunnelmissa, niin ei haitaa, koska semmonen pieni nuhaisuus passaa hvyin tähän kappaleeseen. Mitään kriitikkoystävällisiä ratkaisuja ei myöskään tehty, vaan laitettiin ihana pokkana hiukan reverse-peltiä ja jytä lattiatomi täräyksiä lopppun, niin johan hymyilyttää ja lähtee kertosäe liikkeelle. Sanotusta en taida sen kummemmin toistaiseksi kommentoida… jokainen laittakoon palikat kohdalleen kuten haluaa. Ehkä sen verran historiaa, että alunperin kappaleen nimi oli Unilaulu ja kertosäe oli kokonaisuudessaan sitä intron duu-duttelua…mutta sitten tuli Kentin Dom andra ja olisi tuntunut kornilta tehdä sellainen kertosäe. Sellaista leppoisan utuista, pari olutta, pään silitystä ja uneentuudittamistunnelmaa siis…kai?
Äänitteeltä löytyy myös toinen laulu nimeltä Tunti. Kyseinen versio on äänitetty täällä Joensuussa ja on perussovitukseltaan sama kuin sivuillamme oleva demonäyte, mutta äänitimme tähän b-puoli-versioon kitarat uusiksi sekä muutamia muita uusia juttuja. Levylle ei tätä versiota tule, joten siinä on yksi hyvä syy lisää hankkia single omistukseen. Kappale onnistui mielestämme oikein mukavasti ja tunnelma on mukavan maanläheinen ja intiimi.
Kansien kuvista ja suunnittelusta vastaa jälleen pojista herttaisin eli ystävämme Sampo Korhonen. Tällä kertaa hän ehdotti sellaista hiukan vähemmän otsa kurtussa olevaa poseerausta ja leppoisa hetki tarttuikin Sampon kameraan… toki se perhonen on fotoshopattu, mutta kun se oikea oli niin pieni..:) Hyvää vaihtelua ja jotenkin on niin vaikea saada sellaista pientä välitöntä hauskuutta ujutettua musiikkiin, mikä on kuitenkin olennainen osa meidän tekemistä, niin ehkäpä tunnelma näinkin välittyy. No joo, seuraavassa ollaan sitten painitrikoissa harrastamassa puukkohippaa ja piereskelyä, niin eipähän mene liian romanttiseksi ilotteluksi…tai tietysti vähän riippuu, miten ajattelee.
Onpas jo paljon tekstiä ja kaikenmaailman asiattomuuksia olisi vielä kerrottavana. Mennäänpä onnettaren suosikkilasten pariin. Kuiskauksen kotiinkuljetuksella voittivat itselleen Terhi Kataja Helsinki, Minttu Yli-Honkola ? ja Onni Vuorio Turku. Jahka osoitetiedot saadaan varmistettua ja tehdas sylkee singlejä kouraamme, tuo postin sedät teille yllätyksiä kotiin.
Kaikenlaisia pieni harmeja sekä kommelluksia on sattunut ja siksi julkaisuaikataulut ovat siirtyneet. Single on tulossa myyntiin asti 29.3 ja albumia viivästetään tuosta vielä eteenpäin. Tarkka päivämäärä ei vieläkään ole tiedossamme, mutta kevään aikana se ilmestyy. Tällä hetkellä odottelemme eri radiokanavien päätöksiä singlensoiton suhteen. Noille asioille emme muuta voi tehdä, kuin ainoastaan toivoa. Sitä voitte tehdä tekin ja etusivun linkkien kautta saa käydä kertomassa, mitä biisiä haluaisitte radion puoskareiden rankuttavan. Heti kun tarkempia tietoja tuostakin asiasta on, niin varmasti laitetaan uutisointia sivuille.
Hiukan meni sekavaksi posotukseki…mutta tosiaan kerran jo onnistuin hävittämään nämä tekstit bittiavaruuteen, joten pikkasen keskittyminen kärsii. Kovasti siis jännitetään ja toivotaan, että saataisin laulu soimaan radiossa, mutta enemmänkin sillä on vain se välinearvo, että pääsisi soittamaan lisää konsertteja. Kaikki luemme näiden sivujen vieraskirjaa ja orkesterin sähköpostia, joten kysmyksiä sekä kommentteja voi musisointiimme liittyen laittaa kenelle vaan! Tarkempaa analyysiä albumista ja tarinointia tulevista konserteista on myös tulossa. Tulkaa ihmeessä ihmettelemään tänne ja keikoille jos suinkin vain joudatte! Leppoisaa kevättä,
janne/Stella