Päiväkirjat

Sekä vieraskirjan että sähköpostin kautta on kyselty, mitä bändille kuuluu, joten lienee aiheellista kirjoittaa muutama rivi tänne päiväkirjaan. Vaikka nettisivuja on viime aikoina päivitetty harvakseltaan, ei orkesteri ole laittamassa hanskoja tiskiin. Tällä viikolla avaamme uuden Prosessi-blogin, johon kirjaamme säännöllisesti tunnelmia neljännen albumin synnytysprosessin tiimoilta. Koska meillä on teknisiä ongelmia nettisivujemme päivittämisen kanssa, tulee blogi sijaitsemaan toisella sivustolla siihen asti, kunnes saamme  ongelmat ratkaistuksi. Linkki tulee kuitenkin löytymään stellankodin etusivulta ja pidempiä porinoita julkaistaan myös Ylexin sivuilla joulukuun loppuun asti. Vieraskirja toimii edelleen aivan normaalisti ja kaikkiin sinne sekä sähköpostiin tulleisiin kysymyksiin vastataan.

Orkesterimme on nyt keikkatauolla, jonka tarkkaa kestoa emme ole määritelleet. Joulukuulle oli Joensuuhun suunnitteilla kaksi yhteiskeikkaa parin muun bändin kanssa, joiden takia olisimme taukomme keskeyttäneet, mutta näillä näkymin nuo esiintymiset peruuntuvat meistä riippumattomista aikataulusyistä. Koska kokemus on opettanut, että lauluja ei synny silloin kun keikkabussi höyryää, emme lähde laajemmalle kiertueelle ennen kuin meillä on uusia kappaleita valmiina.

Milloin tulee uusi albumi? Milloin orkesteri lähtee seuraavan kerran keikoille? Tässä vaiheessa kumpaankaan kysymykseen ei löydy vastausta. Kannattaa seurata Prosessia ja tietysti uutisoimme heti myös kotisivuillamme, kun on jotain konkreettista kerrottavaa keikka- tai levyrintamalta!  Kaikkea hyvää rakkaat ihmiset,

janne/Stella

Päiväkirjassa on nyt tuoretta tarinaa tämän hetken tapahtumista.

Muutama viikko lomaa takana ja vielä neljä edessä. Loppuvuodelle on kymmenkunta esiintymistä sovittuna joiden jälkeen orkesterimme vetäytyy pidemmälle tauolle. Todennäköisesti emme tee tulevana keväänä yhtään keikkaa, mutta kesällä 2009 meidät saattaa löytää joltain klubilta tai festarilta pauhaamasta. Sen verta hiillostava operaatio oli saada levy valmiiksi ja lähteä kirjaimellisesti suoraan studiosta keikoille, että lepo tekee pelkästään hyvää.

Tällä viikolla viimeisimmältä albumiltamme julkaistaan radiopromona kolmas sinkku, joka on nimikkokappale Löytäjä saa pitää. Singlen julkaisemisen ja tulevien keikkojen myötä alkaa meidän työ tämän levyn kohdalla olla tehty. Hissukseen on aika siirtää ajatuksia uuden materiaalin pariin.

Pyrimme saamaan Löytäjä saa pitää -albumin soinnut ja muutamia kuvia kuluneelta kesältä nettisivuillemme pikapuoliin. Kiitokset muuten Mikolle Espooseen, kun olet jaksanut ahkerasti kiertää ja dokumentoida keikkojamme. Mikon otoksiin löytyy linkkejä vieraskirjasta ja mikäli herra antaa luvan, niin lisäämme tai linkitämme noita kuvia myös sivujemme kuva-albumiin. Monet muutkin ihmiset ovat ottaneet kuvia keikoistamme, kiitokset teille kaikille ja jos jonkun kovalevyltä löytyy pölyyntymästä timangisia otoksia, niin niitä saa lähettää stellaposti@hotmail.com – osoitteeseen. Etenkin Provinssirockista ja Ilosaarirockista olisi mukava nähdä valokuvia, koska ainakin lavalta käsin tiirattuna kyseisillä keikoilla vallitsi varsin hyvä fiilis.

Kiitokset pitää muistaa välittää Guruille ja etenkin kiertuehenkilökunnallemme, eli hatunnosto Janille, Urskille ja Sakelle! Kaikki on toiminut. Samanmoiset terveiset levy-yhtiön suuntaan Elements Musicille Janille, Tommille ja Ninalle. Ja kun nyt taas kerran menin aloittamaan tämä Oscar-puheen, niin viedään se loppuun kiittämällä teitä, jotka olette löytäneet levymme kaupasta ja käyneet keikoilla. Kaikkea hyvää ihmiset! Kuulumisia kirjoitellaan vielä lisää ennen vuodenvaihdetta.

janne/Stella