Noin vuosi sitten ei ollut olemassa yhtään kappaletta. Nyt levy on valmis ja siitä tuli vielä helvetin hyvä. Miten näin pääsi käymään? Jälleen kerran Prosessi-päiväkirjaa lukemalla paljastuu osa totuudesta, mutta ihan kaikkea ei pysty edes kirjaimilla selittämään. Vaikka ”Löytäjä saa pitää” valmistui meidän mittareilla ennätysajassa, niin ainakin allekirjoittaneelle tämä oli ylivoimaisesti työläin albumi saattaa valmiiksi. Oliko paineita? Kyllä oli.

Uusi levy pitää aina pystyä perustelemaan musiikillisista lähtökohdista, sillä täytyy tarjota jotain uutta. Joka kerta uusien juonien punominen käy haasteellisemmaksi. Sovituksia käännettiin monen laulun kohdalla useaan kertaan uusiksi ja tekstien kanssa painiminen kävi loppusuoralla miltei ylivoimaiseksi. Asioita tehtiin nopeammalla aikataululla, mutta ei helpoimman kautta. Viime levyn myötä saimme osaksemme myös kaupallista menestystä. Se ei muuttanut tapaamme tehdä musiikkia, mutta se on osittain muuttanut musiikkiimme kohdistuvia odotuksia. Sitä ei voi olla tiedostamatta.

Tarkoituksenamme oli valmistaa levy, jonka tahdissa voi nauraa, itkeä, jorata tai murjottaa. Kaikkia noita edellä mainittuja suoritteita tapahtui ainakin studiossa, treenikämpillä ja kotona sitä tehdessä. Toivottavasti teot ja tunteet siirtyivät audiomuotoon asti! On hyvä olla perinteitä, joten käydään albumi vielä biisikohtaisesti läpi.

Löytäjä saa pitää

1. Säikyn aina kun puhelin soi

Uudella levyllä kuuluu tehdä ennätyksiä. Tässä tehdään tempoennätys! Eli historiamme rivakin kappale on kyseessä. Metronomi taitaa kertoa lukemaksi noin 240bpm. No, se ei laulusta vielä hyvää tee, vaikka sitä Ramonesin kanssa samaa tahtia soittaisi. Heikin kanssa pitämissämme sävellyssessioissa on kappale saanut ensimmäisen muotonsa. Lähdimme työstämään sitä alun perin Heikin introriffin ja kertosäkeen pohjalta. Treeniksellä rytmiikkaa hinkattiin yhdessä lukuisa kertoja ja sovituksessa onkin paljon pieniä koukkuja ja yksityiskohtia. Krzysztof Dobosiewic kirjainyhdistelmää totteleva ystävämme puolestaan sovitti ja ohjelmoi biisiin jouset, joiden ansiosta Löytäjä saa pitää starttaa kohtuullisen mahtailevasti.

2. Korkokengät

Avaussinkun päättäminen oli jälleen kerran tuskallisen vaikeaa. Levy-yhtiö päätyi lopulta Korkokenkiin. Itse en tiedä vieläkään, minkä biisien pitäisi olla sinkkuja tältä levyltä. Tämä kappale oli ensimmäinen, joka valmistui uutta levyä varten. Sovitus löytyi aika vaivattomasti ja se on pysynyt miltei samana alusta asti. Kuuntelin aikanaan tästä laulusta tehtyä demoversiota luvattoman paljon. Olin kirjoittanut demotekstin vajaassa tunnissa ja siihen oli sattumalta irronnut muutama aika hyvä lause. Lopullista tekstiä kirjoitin sitten 2 viikkoa putkeen yötä päivää. Ensin ongelmaksi muodostuivat ne muutamat sattumalta syntyneet hyvät lauseet, joita yritin väkisin istuttaa lopulliseen sanoitukseen. Ne tuntuivat kuitenkin aina liian irrallisilta ja lopulta hyllytin ne kokonaan. Korkokengät oli ensimmäinen tekstini liki kahteen vuoteen, joten olin hankkinut aikamoisen rimakauhun kirjoittamista kohtaan ylipäätänsä. Tekstin tarina on ollut minulla muistissa kauan, mutta sen kirjoittaminen sopivaan muotoon meinasi muodostua jälleen kerran ylivoimaiseksi tehtäväksi. Lopulta sain sanoituksen puserrettua valmiiksi. Halusin käyttää useampaa näkökulmaa kuvaamaani hetkeen, siksi ensimmäiset kaksi kappaletta liittyvät toisiinsa.

3. En tunne sinua enää

Hyvä esimerkki siitä, kuinka lopullista sovitusta etsitään usein pitkään ja hartaasti. Tästä tehtiin ensin rumpukonedemo. Sitten sovitimme kappaleen uusiksi ja teimme demon koko orkesterin soittamana vain päätyäksemme sovittamaan biisin kokonaan uusiksi vielä kertaalleen. Ensin tästä piti tulla jotain 30 to Mars tyyppistä emohuttua, mutta lopullinen versio on jotain aivan muuta. Kappaleen bridgessä koko ajan pysynyt Twisted Sister-komppi lienee laulun hitikkäintä antia! Saimme säilytettyä aika raikkaan otteen sovituksessa ja introa lukuun ottamatta biisissä onkin hyvin vähän äänitettyjä raitoja. Se oli meidän tavoitteemme koko levyn suhteen, mutta asiat ryöpsähtivät käsistä joidenkin laulujen kohdalla. Tekstin tarinaan halusin lisää kulmaa ja siitä voi poimia pari ilmeistä viittausta kahteen suomirockin klassikkokappaleeseen, joiden sanoitukset liittyvät mielessäni tämän laulun aiheeseen.

4. Puitten sylissä

Viimeisiä levylle sovitettuja kappaleita, mutta tämän laulun syntyhetket sijoittuvat Pelkääjän paikalla -albumin miksauksiin. Muistan tehneeni säkeistön, bridgen ja osittain kertsinkin melodiat yhdellä istumalla studiolla jonkun lepohetken aikana. Tätä laulua tehdessä on myös murrettu kaksi myyttiä. 1. Ikinä ei ole sanoja ennen melodiaa 2. Keikkabussissa ei voi tehdä mitään järkevää. Ensimmäinen myytti on murrettu ainakin osittain ja toinen kokonaan, koska kappaleen viimeisen osan tekstin kirjoitin keikkabussissa ennen kuin siihen oli mitään melodiaa tai sointuja olemassa. Tupakoin bussin etuosassa, ihmettelin ohikiitävää maisemaa ja kiinnitin samalla ensimmäistä kertaa eläissäni tarkempaa huomiota onnettomuuspaikoista muistuttaviin risteihin tien vieressä. Liikutuin siinä hetkessä vahvasti ja kirjoitin loppuosan tekstin talteen saman tien. Heikki toi kappaleeseen junnaavan pianomelodian, jota halusimme kasvattaa yhtä hitaasti kuin Islannin pojat konsanaan. Led Zeppelinin ja Sigur Rosin dvd:t on sen verta hyvin hallussa, että Heikiltä löytyy myös efektiarsenaalistaan jousi, jolla voi soittaa kitaraa. Sillähän sitten soitettiin ja kappaleen laahaava paisuttelu alkoi löytää muotoaan treenikämpillä. Alkupuoliskon kruunaa yksinäinen sellomelodia, josta kiitokset Matias Harjulle. Marjan laulusuoritus on ehdottomasti yksi koskettavimmista, mitä häneltä on kuultu.

5. Kaksikko

Kaksikosta levylle päätynyt sovitus voisi kanta nimeä V3.0. Kertosäe on ollut Heikillä vuosia päässä, mutta vasta nyt löytyi siihen ympärille oikeat palaset. Demoversio koki melkoisia uudistuksia ennen rumpujen äänittämistä. Kertosäkeessä Matin ja Tuomaksen yhteissoitto groovaa mainiosti ja muutenkin tässä kappaleessa on hyvä meininki soiton puolesta. Voisin kuvitella, että tästä tulee vielä hurmoksellinen livebiisi. Biisin säkeistöä koitettiin soittaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Jostain syystä treeneissä tuli lopulta mieleen Porcupine Tree sekä Massive Attackin Teardrop-kappale ja sen kautta oikea tapa soittaa alkoi löytyä vaikka tällä meidän tekeleellä ei ole mitään tekemistä kyseisen kappaleen tunnelman kanssa. Jälleen kerran hyvä esimerkki siitä kuinka virikkeet sovituksiin elävät ja löytyvät monesti yllättäviltä tahoilta. Onhan levyn avaavaa kappaletta äänitettäessä kuunneltu referenssinä Justin Timberlakea! Halusin uudelle levylle muutaman tarinamuotoon kirjoitetun tekstin. Tämä valmistui niistä sanoituksista ensimmäisenä ja olen lopputulokseen edelleen varsin tyytyväinen.

6. Suden silmät

Heikki, Tuomas ja minä soitimme aikanaan Clarke-yhtyeessä. Siltä ajalta on jäänyt kummittelemaan Suden silmien kertosäe. Itse asiassa tehtiin Heikin kanssa koko kappale muuten jo miltei kokonaan valmiiksi, mutta hyvää hokemasäettä ei meinannut löytyä millään, kunnes kokeilimme sovittaa tuon vanhan kertosäkeen Suden silmiin. Alistajakomppi toimii loistavasti ja kappaleessa on kauttaaltaan varsin kiihkeä tunnelma niin kuin kuuluukin. Modulaatiotkin soljuvat aika sulavasti, joten melkein yhtä kovia jätkiä ollaan yhdessä säveltämään kuin Desmond Child yksinään! Tavoitteenani oli saada pariin sanoitukseen jopa rahtunen huumoria ja tässä naureskellaan pikkukaupungin meiningille ja siinä sivussa vähän itsellekin. Mistään huumoribiisistä ei kuitenkaan ole kyse ja uskoisin, että kehä kolmosen ulkopuolella asuvat tai asuneet tietävät, mistä tässä lauletaan.

7. Hipaisun päässä

Tämä biisi valmistui toisena uudelle levylle. Se kulki pitkään Kantri-työnimellä, koska kappaleen juuret löytynevät jostain singer/songwriter-perinteestä. Sovituksessa emme kuitenkaan tyytyneet näppäilemään vain akustista kitaraa, vaan poimimme elementtejä mm. U2:n 80-luvun tuotannosta. Hipaisun päässä aiheutti ehkä eniten hajoilemista studiossa. Oikeita soundeja ja sovitusratkaisuja ei meinannut löytyä millään ja kappale olikin vaarassa pudota kokonaan pois levyltä. Miksausvaiheessa lääkkeet löytyivät pikkuhiljaa ja laulun olemus kaikessa yksinkertaisuudessaan kirkastui. Tässäkin on tarinamuotoinen teksti, joka on saanut lähtölaukauksen yhdestä kirjasta ja osittain omasta elämästä. Tyylilajiksi olen keksinyt sanahirviön empaattinen naivismi. Sanoituksessa on jotain, mikä minua lämminhenkisyydessään muistuttaa Leevi and the Leavingsin tuotannosta. Uskon, että joitakin ihmisiä kappale tulee koskettamaan vahvasti ja toisille se ei toimi välttämättä ollenkaan.

8. Rauhoitettu

Mahtiballadi. Referenssinä on ollut mm. Aerosmith ja Pink Floyd. Matti soittaa kompin erittäin raskaalla otteella ja kappale vyöryy vastustamattoman hitaasti eteenpäin. Tuomakselta löytyi avaimia intron sovitukseen ja muut pätkät ollaan tohtoroitu yhdessä tai tuottajapariskunnan toimesta kasaan. C-osan huilua saimme soittamaan joensuulaisen äänittäjälegendan ja livemiksaajan Timo Kurosen. Tällä kertaa soitimme levylle kaiken itse tätä huiluraitaa ja Puitten sylissä selloa lukuun ottamatta. Studion lattioilla pyörikin kasoittain kitaroita, kellopelejä, tamburiineja, helistimiä, syntikoita, sähköpianoja ja muita epämääräisiä ääntä tuottavia vempeleitä. Rauhoitetun teksti on kirjoitettu yhdessä Inka Nousiaisen kanssa. Sanoitus on hyvin linjassaan musiikin kanssa ja koko kappaleessa on kauttaaltaan voimakas tunnelma. Laulu jatkui alun perin yhden kertosäkeen verran pidempään, mutta studiossa tajusimme, että eihän sillä ole enää mitään virkaa ja nykyinen lopetus kruunaa tämän biisin sanoman.

9. Löytäjä saa pitää

Nimikappale. Jos Prosessiin vielä joskus tulee semmoinen osio, jossa käydään yhden kappaleen sovitusvaiheet läpi, niin tämäkin voisi olla ehdolla esimerkkitapaukseksi. Erinäisiltä tallenteilta löytyy versioita ainakin kolmella eri introriffillä, lukuisilla eri rumpukompeilla ja kappaleen lopullinen rakennekin löytyi vasta ihan viimeisissä treeneissä. C-osan diskoriffin puolesta sain taistella, mutta loppujen lopuksi se toimii kaikkien mielestä kuin legendaarinen junan vessa. Tekstiin olen jotenkin erityisen tyytyväinen. Se kuvastaa kirjoitushetken fiiliksiä hyvin ja löysin omasta mielestäni kohtuullisen tuoreen tavan ilmaista ajatukseni.

10. Islanti

Monitahoinen teos, joka etenee hitaan gooven varassa. Kappale starttaa vähän viime levyn aloitusta muistuttavalla introlla, mutta kokonaisuus on sitten jotain ihan muuta. Soundeiltaan kappale on kylmä ja Marjan laulusuorituksessa on viileän toteava sävy. Itse en aluksi päässyt biisin kertsiin sisälle millään, mutta ehkä juuri sen takia se on kestänyt erittäin hyvin kuuntelua. Kappaleen outroon säästeltiin sitten pommeja ja räjähdyksiä. Kaikki orkesterimme jäsenet ovat sen verta iäkkäitä, että musiikin diggailu on alkanut jo silloin, kun vuoristoiset kitarasoolot ovat olleet täysin sallittuja ja olikin jo korkea aika saada tästä osoitus myös omalle levylle. Heikki päästettiin irti reiluksi minuutiksi ja teini-ikäiset glamrockarit voivat mennä kotia vielä harjoittelemaan, että venytykset tärähtää yhtä tyylipuhtaasti kuin Islannin loppurevittelyssä!:) Kumarramme ainakin Eric Claptonin, Stevie Rayn, David Gilmouren ja Slashin suuntaan kiitokseksi inspiraatiosta ja niistä monista hyvistä vuosista, kun soittamien oli Guitar Playerin lukemista ja likkien opettelua korvakuulolta tai tabulatuurinuoteista. Teksti on värkätty yhteistyössä Inkan kanssa, hänellä on ollut Islanti-nimi mielessä kauan ja lähdimme aiheeseen liittyvien muistiinpanojen pohjalta rakentamaan tarinaa eteenpäin.

11. Otavalle

Ensimmäiset sävelet tähän kappaleeseen löytyivät aika tarkalleen vuosi sitten. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin uskalsimme yhdessä lähteä etsimään sovitusta, koska tiedossa oli varsin haasteellinen kokonaisuus. Viime levy lopetettiin Vie mua-kappaleeseen, joka avasi uusia latuja meidän ilmaisuun ja Otavalle onnistuu samassa roolissa loistavasti. Tein viimeisten miksauspäivien aikana yhden haastattelun, jolla aikaa Arttu ja Heikki säätivät soundit kuntoon lopun nostatuksesta ja itku meinasi sitten päästä, kun kuulin kappaleen lopetuksen ensimmäistä kertaa. Se on juuri niin hyvä kuin pitääkin olla. Soitossa on aluksi keveyttä ja myös pientä leikkisyyttä, mikä sopii hyvin yhteen tekstin kanssa. Leikkisyyttä on myös soittamassani pianosoolossa ja voin taata, että en tule soittamaan sitä ikinä samalla tavalla. Sen purkittamiseen meni melkein päivä, koska allekirjoittanuthan on surkea kyseisen instrumentin hallinnassa. Sanoituksen aihio minulla on ollut päässäni kesästä lähtien. Biisin nimen, kertosäkeen ja muutaman johtoajatuksen pohjalta kirjoitimme sanoituksen Inkan kanssa yhdessä valmiiksi. Vanhemmuudesta minulla ei varsinaisesti ole mitään omakohtaista tietoa, mutta onhan sitä lasten kasvattamista tullut sivusta seurattua ja kai aiheesta on oikeus kirjoittaa, kun kuitenkin itse on ollut lapsi joskus. Omien muistojen ja ajatusten kautta halusin tästä myös tervetuliaistekstin yhdelle lähipiirin syntyneelle tähtöselle. Siinäpä tärkeimmät tästä levystä, löytäjä saa pitää.

JS

Suvikadun kopperossa 9.4.2008