Kertomus
Keväällä 2002 parikin Joensuulaista rock-ryhmittymää on muutosten kourissa. Bändien jäseniä muuttaa pois paikkakunnalta ja toiset ovat olleet saavuttamattomien(väli)matkojen päässä jo tovin aikaa. Valonmäärään lisääntyminen ei synnytä iloisia ilmeitä vailla tarkoitusta olevien soittajien kasvoille...apatia kasvaa, eihän kohta ole kerubiakaan.
Polte päästä tekemään, luomaan uutta ja aloittamaan taas kerran alusta vie asioita hitaasti eteenpäin.
Asioilla on tapana tapahtua huomaamatta, salaperäisesti ja vaivihkaa...pienet asiat synnyttävät uusia, hiukan suurempia asioita...orkesterin perusta alkaa hahmottua ja kotistudiossa
luovat ihmiset tuntuvat viihtyvän yllättävän hyvin toistensa seurassa. Ongelmat synnyttävät ratkaisuja...sanoille tarvitaan lausuja. Tiedetään, että Marja-niminen tyttö omaa
viehättävän puheäänen ja on kuulemma joskus laulanutkin...ja kun on ihmisiä jotka pyytää ja ihminen joka haluaa niin sehän synnyttää vallan miellyttävän kohtaamisen. Näin
studion maskottikoira saa uuden, hiukan vähemmän hikisen tuoksun ihmeteltäväkseen...
Omituiset yhteensattumat johtavat iloiseen perhetapahtumaan. Erilaisten rekien ja riippakivien raahamisen hyljännyt ja sittemmin jo mallikkaaseen vauhtiin päässyt
ryhmä ei vieläkään ole ehjä. Rytmikäs pop-musiikki kun on kovin onton kuuloista ilman mainiota virvelinsoittajaa. Ongelmat luovat ratkaisuja ja joskus vastaukset
löytyvät yllättävistä paikoista. Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekoja, mutta toisinaan niilläkin saavutetaan jotakin. Lappunen baarin ilmoitustaululla
mahdollistaa ahdistuneille soittajille uuteen leikkikaveriin tutustumisen ja soittimet voidaan vihdoin kaivaa esille, Matti saapui kaupunkiin.
On siis olemassa neljä poikaa sekä tyttö, jotka soittavat rokkia yhdessä, koska se on niin kivaa.. mutta bändihän on bändi vasta kun sillä on nimi. Yhteinen lapsi on
räiskyvästä ja vilkkaasta persoonallisuudestaan huolimatta selvästi tyttö ja näin nimenkin pitää heijastaa sitä, ettei tule tarhassa ongelmia. Stella on tytön nimi.
tarina jatkuu…
On vuosi 2006 ja kesä on taas murtautumassa kaupunkiin. Pop-ryhmä on päässyt konsertoinnissa väkevään vauhtiin ja sata keikkaa tuleekin pian täyteen! Uusi levy Pelkääjän paikalla keinuu albumi-listalla yhdeksättä viikkoa ja vanha Kuuntelija-albumi on löytänyt tiensä jo melkein kymmeneentuhanteen levyhyllyyn. Ihan mutkatonta väylää pitkin bändi ei ole päässyt nykyiseen tilanteeseensa, vaan hampaita on välillä kiristelty ja työnantaja on kerinnyt kertaalleen jo vaihtuakin. Äänitepuulaakin nimi on nykyään Elements Music eikä Sony Music. Vastoinkäymiset toisinaan vahvistavat, jos vauhtia ei ole 100 km/h ja vastassa betoniseinä. Levy-yhtiösotkujen lopulta selvittyä, bändi muutti maan alla olleeseen studioon syksyllä 2005 ja tuli sieltä ulos vasta helmikuussa 2006. Sinä aikana moni asia kerkisi muuttua.
Orkesteri aloitti askartelunsa uuden levyn parissa intoa puhkuen ja hyvällä itseluottamuksella. Paikallisen EastVoice-Studion omistaja Jone Väänänen löi hynttyyt yhteen Elementsin kanssa ja näin bändi sai työstää uutta levyään ajan kanssa ja suurella hartaudella. Tyttösemme ajatuksenjuoksua taltioimaan oli valittu Akira Kosminen, jonka oikeaksi nimeksi paljastui lopulta Mikko Saarinen. Ulkopuolista tuottajaa ei studioon kelpuutettu ja soundien pähkäily sekä taiteellisista näkemyksistä taisteleminen jätettiin Heikin ja Jannen harteille. Kun studiosessiot olivat noin puolivälissä, kantautui orkesterin korviin kummallisia uutisia ulkomaailmasta. Televisio-ohjelmassa oli esitetty Stellan laulu Piste. ja tämä aiheutti välittömästi lisää kuhinaa orkesterin ympärillä. Vanhat fanit saivat seurakseen uusia, kun alun perin 2004 keväällä julkaistusta Kuuntelija-albumista tuli jälleen kysytty äänite. Bändi otti iloiset uutiset vastaan erittäin hyvillä mielin, mutta jatkoi puurtamistaan äänitysten parissa, eikä studion uumenista ollut pienintäkään aikomusta lähteä keikoille ennen kuin uusi levy olisi valmis.
Stellan ja Kosmisen yhteistyö toimi studiossa loistavasti, mutta aiheutti myös huolestumista läheisissä. Epäuskoisena sukulaiset ja ystävät alkoivat utelemaan bändiläisiltä, että onkohan sieltä maan alta tarkoitus tulla joskus myös takaisin ihmisten pariin? Säätämisvimmalle ja ”linnan rakentamiselle” hieman myös naureskeltiin, mutta hammasta purren ja rystyset valkoisina audioluolamiehet olivat päättäneet vinguttaa instrumentteja sekä vääntää nappuloita niin pitkään, kunnes levy olisi niin lähellä haluttua lopputulosta kuin mahdollista. Miltei viisi kuukautta oli kulunut sessioiden alkamisesta, kun Pelkääjän paikalla levy oli vihdoin valmis ja audioluolamiesten oli aika jälleen tottua elämään ilman studiopäiviä. Prosessi studiopäiväkirjasta voit lukea, miten levystä lopulta tuli valmis. Pelkääjän paikalla debytoi Suomen albumi-listan sijalla viisi.
Kesä 2006 on alkamassa ja neljä poikaa ja yksi tyttö soittavat yhä rokkia yhdessä, koska se edelleen on niin hirmuisen kivaa ja se toivottavasti edelleen välittyy myös muille Kuuntelijoille.